Toissapäiväinen hiilaripäivä teki tehtävänsä ja olo on kuin uudesti syntyneellä. Tajusin ainakin kuinka kujalla sitä ollaan menty, kun mieli on taas kirkkaampi. Ajatuksena oli pitää kevyt tankkaus, mutta päivän mittaan huomasi, että ei varmaan ole pahitteeksi nostaa kokonaiskaloreita; lisäsin sitten mysliä mukaan ja sain 3000 täyteen. Nesteinen kroppa kiitti ja 1,5kg tultiin alas torstaisesta
Aikataulusta olen silti jäljessä hieman….
Testailen hieman ja fiksasin hieman päivän ravintoarvoja. Tankkauksesta vielä iloisena laskin mm. hiilarin määrää. Ei se kuitenkaan vielä kovin alhaalla ole yleisesti ottaen, kun 165g:n paremmalla puolella olen yhä. Itselle määrä on kuitenkin aika vähäinen.
Tänään vietin salilla kokonaiset kolme tuntia ja ihan itselle kaikki aika
Normaali treeni, vaparia, pieni aerobinen, solkkua, infrasaunaa ja suihku. Huippua, kun ei ollut mihinkään kiire ja parasta kaikessa niin mukava olo!!!!
Näpsy eräältä päivältä. Ei paljon, mutta on sitä fläsää hieman lähtenyt
Parasta, kun kerrospukeutuminen ei tuota ongelmia….

Ja koipea. Outoa, mutta olen paljon tyytyväisempi koipiini näin rasvaisempana. Ainakin omaan silmään myös pienet lihat ovat säilyneet paremmin

Jätä kommentti
Ei kommentteja.
Kommenttien RSS-syöte Paluuviitteen osoite
Janika Kuusisto
Mari Pakkila
Marko Mielikäinen
Mass Nutrition
Mia & Markus
Mikko Ovaskainen
Rami Aaltonen
Renne Korppila
Training Camp