Projekti etenee


Pieni käynnissä oleva projekti on mennyt eteenpäin, mutta vielä se ei ole valmis. Toivottavasti jo ensi viikolla.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet tosi stressaavia ja vaikka ei sinänsä väsytä niin oikeasti olen varmasti niin poikki. Odotan vaan kunhan saan tämän valmiiksi niin taatusti iskee nuhat ja muut pöpöt, kun mieli saa levätä.

Olen nukkunut niin todella huonosti tämän ajan. Jokin aika sitten turvauduin unikirjaan ja nukahdinkin sen avulla todella helposti ja uni oli hyvää. Mutta näinä kahtena viikkona ei unikirjallakaan ole ollut mitään virkaa vaan voisin lukea koko yön. Kuitenkin olen unta sitten odotellut ja torkkunut yöt koiranunta ne muutamat tunnit. Muutenkaan kun en normaalisti nuku paljon niin siitä kun vähentää vielä tunteja eikä unikaan ole hyvää niin ei hyvä ei. Unen puute ja stressi on näkynyt hyvin myös painossa, kun sitä vielä viime viikolla jaksoin seurata. Painon laskua en kovinkaan päässyt seuraamaan vaan pikemminkin nousua…..No viime viikon lopulla sain yhdet kunnon unet ja niin se kroppa kiitti ja humautti painon sitten kerralla sinne minne se kuuluu. Tämä viikko on mennyt vähän samaa rataa, mutta aika lailla tavoitteeseen pääsen maanantaiksi.

Eilen kävi jo luovuttaminen mielessä….On taas kaikkea muuta ja sitä rataa…..Mutta itsehän olen ylimääräisen tekemisen taas aiheuttanut – joten tekosyy luovuttamiselle. Ja jos luovutan niin tiedän, että se harmittaa myöhemmin enkä näe sitä mitä haluan tällä dieetillä nähdä (- omaa tavoitetta mielessäni.) Eli jatkan eteenpäin, kun vielä asettamassani painotavoitteessakin olen.

Treenit ovat menneet vähän niin ja näin…..Treenaamassa olen käynyt normaalisti viidesti viikossa, mutta ajatus on ollut jossakin ihan muualla kuin pitäisi. Eli treeneissä en ole niitä kaikkia voimavaroja hyödyntänyt mitä olisin voinut. No kyllä tämäkin asia korjaantuu, kun asiat järjestyy. Muuten on mennyt ihan kivasti, jos olkapääkivun jättää laskuista- myös tämä on vähän jarruttanut tahtia, mutta kyllä se olkapääkin on mukana vielä pysynyt.

Joo-o . Kuvaaminen on jäänyt myös vaiheeseen eikä sitä yhtä ja ainutta kuvaa saa nyt avattua, joten ehkä ensi kerralla myös muuta kuin kirjaimia.

Projekti käynnissä


Olen saanut taas kuningasidean, että ei ihan tylsistymään pääse….Uuden projektini  ansiosta on vähän ylimääräistä kiirettä ollut enkä ole blogia ehtinyt päivittämään. Viime päivät olen joutunut tinkimään myös koiralenkityksestä ja siitähän Smile on ollut riemuissaan; ei ihan. Onneksi täksi päiväksi olin varautunut pidempään hetkeen koirapuistossa niin sai tyttökin juosta muutaman päivän edestä. Projektista kirjoittelen sitten enemmän, jos ja kun se etenee. Innolla odotan :)

Treenattu on kiireestä huolimatta ja tämän viikon toinen lepopäiväkin jäi käyttämättä. Olen innostunut myös aerobisesta taas vähän enempi ja crossailin eräs aamu huimat 20min ja tätä ei ole hetkeen tapahtunut. No tuli tänäänkin pyöräiltyä 2 x 10min intervallin merkeissä asiakkaiden kanssa oman salitreenin ja ohjauksen jälkeen. Seurassa ei aerobinen tunnu yhtään niin puuduttavalta. Oman salitreenini tein tänään myös yhteisvoimin asiakkaan kanssa ja kohta odottaisi vielä iltakävely – ja ilman koiria…..tällä kertaa sekin lenkki menee jutustelun merkeissä :)

Hernekeitto meinasi jäädä pysyvästi iltapalalleni, kun sitä joka päivä oli vaan pakko saada….No nyt löysin ainakin tilapäisratkaisun hernekeitolle, kun eilen sain aikaiseksi tätä

 

Tämä sotku on siis bataattisosekeittoa ja leikkeleiden vanheneminen kun lähestyy niin niitä sitten sekaan proteiininlähteeksi. Melkein vei voiton hernekeitosta, mutta vain melkein.

Bataattisosekeiton ohjeen olin toissa kesänä bongannut kotikokista ja näin sen muistelin menevän tai näin sen ainakin tein : 1 bataatti, 1 porkkana, 1 sipuli, 1 omena. Paloittelin ainekset ja keittelin niitä pehmeiksi kasvisliemessä. Sitten mausteita ja söössiksi.

MASS-nettikaupasta saa myös lisäravinteiden lisäksi mm. tätä

 

Maapähkinävoita tuli siis tilattua lisäravinteiden kanssa. Täytyy odottaa vielä vain sopivaa hetkeä sen maistamiseen:)


Sunnuntaina otin selkätreenin päätteeksi 10 minsan crossailut, kun ajattelin jospa nesteet lähtisivät paremmin liikkeelle, kun nostaa vähän sykettä ja saa hikeäkin pintaan. No en tiedä oliko sen ansiota, mutta maanantain tavoitepaino alittui 100g:lla, kun muutamat grammat ainakin katosivat:) Yritin ottaa uuden kilolukeman ansiosta myös kuvia, mutta en nyt jostakin syystä onnistunut parempaan…     Viikonlopun aikana aloin himoitsemaan myös jotakin aivan outoa….   En tiedä mikä nyt vaivaa, mutta sitä oli eilen sitten kannettava kotiin ja mukaan tuli myös valmista pinaattikeittoa….Tämän päivän iltapalasta tulee varmasti menestys aikoihin! Jees, huomenna aloittelen taas jumppaa lepopäivän jälkeen. Tänään lusmusin aamulla aivan vahingossa, kun unohdin kiivetä rappuset ylös Smilen kävelyn jälkeen. No ehkä se korvautui sillä, kun lähdin pyörällä lumihankeen ja jouduin sitten roudaamaan pyörää auraamattomilla teillä. Enkä vieläkään kaatunut enkä herännyt ojanpohjalta, vaikka lähellä oli ainakin kaatuminen muutamaan otteeseen, kun hangessa/loskassa/jään päällä luistelin!

Soppaa


Sunnuntaina otin selkätreenin päätteeksi 10 minsan crossailut, kun ajattelin jospa nesteet lähtisivät paremmin liikkeelle, kun nostaa vähän sykettä ja saa hikeäkin pintaan. No en tiedä oliko sen ansiota, mutta maanantain tavoitepaino alittui 100g:lla, kun muutamat grammat ainakin katosivat:) Yritin ottaa uuden kilolukeman myös kuvia, mutta en nyt jostakin syystä onnistunut parempaan…

 

 

Viikonlopun aikana aloin himoitsemaan myös jotakin aivan outoa….

 

En tiedä mikä nyt vaivaa, mutta sitä oli eilen sitten kannettava kotiin ja mukaan tuli myös valmista pinaattikeittoa….Tämän päivän iltapalasta tulee varmasti menestys aikoihin!

Jees, huomenna aloittelen taas jumppaa lepopäivän jälkeen. Tänään lusmusin aamulla aivan vahingossa, kun unohdin kiivetä rappuset ylös Smilen kävelyn jälkeen. No ehkä se korvautui sillä, kun lähdin pyörällä lumihankeen ja jouduin sitten roudaamaan pyörää auraamattomilla teillä. Enkä vieläkään kaatunut enkä herännyt ojanpohjalta, vaikka lähellä oli ainakin kaatuminen muutamaan otteeseen, kun hangessa/loskassa/jään päällä luistelin!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.