Muutama viikko sitten lukitsin tämän päivän viralliseksi shoppailupäiväksi. Viimeksi kaupoissa tuli käytyä-jaa-a-ainakin toissa syksynä ja kesällä ostin ainakin muutamat juoksulenkkarit. No nyt oli pakko saada ainakin niitä kenkiä, kun kaikki on nakerrettu niin, että vaikka niillä vielä eteenpäin pääsee niin polvi kipuilee jo pahasti huonon liikeradan vuoksi, kun nilkan taustaa ei kengissä enää ole. Vihaan niin kaupoissa pyörimistä ja nyt vielä joulun jälkeen ajattelin sen olevan vielä normaalia rasittavampaa. No onneksi aamupäivällä ei ainakaan pahempaa tungosta ollut. Aika laihaksi jäi tämäkin ostosreissu -kuten tavallista
Löysin viimein sittarista uudet goretex-kengät koiralenkeille. Sovittelin paljon kenkiä ja nämä olivat ainoat, jotka tuntuivat sopivan koipiini. Onneksi edes yhdet.
Toisia lenkkareita muuhun kuin koirakäyttöön olikin jo vaikeampi löytää tai oikeastaan en niitä edes löytänyt vaan ostin hätävaraksi ainoat mitkä tuntuivat jalkaan siltä, että niillä voi hetken mennä. Salikengät olisin löytänyt Stadiumista, mutta en raaskinut niitä ostaa, vaikka niin ihanat olivat. Eiväthän nykyiset salitossut ole vasta kuin neljä vuotta vanhat, joten ne kelpaavat vielä aivan hyvin.
Olisikohan aika päästä verkkari-trikoo-linjalta pois? Tänään ainakin olin sitä mieltä, kun päätin tsekata farkkutarjonnan. En ihan farkkuihin asti päässyt, kun näin seuraavaa
- Näihin Stretch-farkkuihin tykästyin heti. Vielä kun saisin ne joku päivä puettua verskojen sijasta päälle…
Oli pakko ostaa Stadiumista myös seuraava paita, vaikka koko olisi saanut olla isompi. Ei auta paksuuntua liikaa-ohentua pikemmin.
Nyt raaskin ostaa lopulta myös sitä pehmeää kangasta? olevan asun – verkka-asun tietenkin. Niitä on ainakin niin helppo ostaa:)
Kuvassa muuten yksi joululahjoista -iki-ihan peili
Viime aikoina on peiliä kaupattu minulle muutamalta taholta, kun joulupukilta meinasi tulla toinenkin peili eteisen kaapinoviin ja naapurinukko kysyi hississä olisiko peilille käyttöä…..Jaa-a. Pitäisiköhän joskus panostaa ulkonäköön vai???
Jouluaattona tuli sitten vähän sikailtua. Suhasin aamulla äipälle syömään päivä tulikin vietettyä linjalla sohva-ruokapöytä. Sain onneksi pöyrittyä jotenkin viimeiseen junaan (joka harmistus lähti neljän aikaan). Olo oli sen verran tukala, että otin illaksi vain pussillisen suklaata mukaan. Evästä olisi tarvittu kuitenkin paljon enemmän, koska jo junassa olo helpotti eikä kotona ollut enää jäljellä kuin kolme konvehtia…Ilta menikin epätoivoisesti suklaata metsästäen- ei löytynyt mistään ei. Ehkä hyvä niin, koska tänään olin vielä (tai enää) 200g eilistä tavoitepainoa jäljessä. Olisihan sen aaton voinut vähän siistimminkin olla eikä tarvitsisi kiriä pudotettuja grammoja takaisin.
Joulupäivän paksukainen – eikä selkääkään saanut levitettyä…
6 kommenttia
Kommenttien RSS-syöte Paluuviitteen osoite
Mari Pakkila
Mass Nutrition
Mia & Markus
Mikko Ovaskainen
Rami Aaltonen
Tiina Sarlin







Moi
Kiitos paljon blogista, se on ihan mahtava. Tämä blogi antaa mulle (ja varmasti monille muille) uutta potkua treeneihin. Jatka samaan malliin!
-O
Kiitti!
That’s a much nicer pair of shoes, which are much better than your old ones, lol!!!:)) Gotta love your back, amazing v-shape:)) Kudos to you:)
Onnellista uutta vuotta Minna:))
Kiitos paljon
Happy New Year Rhys!
Wow! I think I have said this before but I have to repeat myself, I love your back! So beautiful!