Kepeästi alkuun


Tänään starttasin keventelyt vol.2 ja kymppi pitäisi tiristellä läskejä pois. Pääsenkin näin Jutan seuraksi kärvistelemään. Viime päivät olen valmistautunut projektiin mitenkäs muutenkaan kuin ruokailemalla; perjantaina kokkailin pellillisen pizzaa iltapalaksi, viikonloppuna maistoin fazerin tummasuklaa konvehtirasian ja eilen viimeiseksi ehtoolliseksi namia, suklaata ja aino suklaa jätskin. Myös leipä munalla ja kinkulla on maistunut :) Tuo tummasuklaa konvehtirasia oli todellinen pettymys!!! Hintansa puolesta ajattelin sen olevan jotakin niiiiin hyvää, mutta väärin ajattelin, sillä suklaissa ei ollut mitään erikoista. Jos tummaa suklaata haluaa niin sama olisi ollut ostaa levy normitavaraa ja kuvitellut paloista konvehteja. No eipä tarvitse enää miettiä miltä maistuvat, kun olin niitä jo kauan himoinnut.

Tänään hyppäsin pitkästä aikaa puntarille eikä lukemat järkyttäneet, sillä odotin, että  paino olisi ollut muutaman kilon enempi. Suunta nyt taas alaspäin ja sitä vauhdittamaan starttasin virallisen aamupyrähdyksen. Pyrähdys se vain olikin, kun Smile pääsi lenkkiäni vauhdittamaan puoleksi tunniksi. Voimia oli hyvin myös JUOSTA muutama tolpanväli :) Saran kanssa jatkoin aamua rauhallisemmin tallustaen.

Olen yrittänyt löytää järkevän tavan lenkittää koiria. Välillä olen vienyt jokaisen ulkoilukerran Smilen ja Saran erikseen kävelylle. Tämä on varsin rasittavaa kuitenkin päivittäin….Nyt olen käyttänyt päivällä yhden rauhallisen kävelyn ne yhdessä, mutta ei sekään riemua ole, kun Smile pursuaa energiaa ja riehuu innoissaan oltuaan päivän kotona. Ehkä löydän vielä järkevän ratkaisun.

Malttoi se Smilekin käydä päiväkävelyn jälkeen hetkeksi lepäämään. Illalla pääsee sitten vauhdikkaammalle lenkille.

 

Saralla alkaa katsekkin olemaan kuin vanhalla koiralla :(

 

Treeneissä yllätin Ässän tänään ilmoittamalla, että on kevyen viikon aika :) Treenasimme jalkoja omilla liikkeillämme pidemmillä sarjoilla, lyhyemmillä palautuksilla ja pienillä painoilla. Itse pidin toistot 15-20:ssa ja sykkeen sain mukavasti kohoamaan. Liikkeinä otin vaaka-hackia, kyykkyä, hack-kyykkyä sekä polven ojennusta. Loppuun teimme yhteisvoimin vatsoja 3 liikkeen kiertoharjoituksena: Tuloksena kiva leppoinen treeni ja tuli siinä samalla suunniteltua tulevaa kumpaisellekkin. Huomenna kepeys jatkukooT.

ILOISTA VIIKKOA!!!

Lukittuna


Aamu alkoi kivasti, kun olin lähdössä reippaana aamukävelylle koirien kanssa. Lähtö jäi vähän lyhyeen, kun en päässyt ovesta ulos. Aikas nopeasti tajusin, että olin jättänyt illalla avaimet oveen rappukäytävän puolelle eli vankina oltiin tällä kertaa kotona eikä siellä oven toisella puolella niin kuin tavallisesti, kun avaimet eivät tule mukaan. Viikonloppuna kävi sama säkä, mutta onneksi vara-avaimet olivat myös kotona….Nyt eivät olleet, kun J otti ne mukaansa Vaasaan. Jee-e.

Empä sitten muutakaan keksinyt neljän jälkeen aamulla, kun laittaa viestiä Mr.S:lle, aamun treeniseuralaiselle, jos hän koukkaisi kauttani sitten salimatkalla. Ässä suhasikin heti paikalle ja onnea oli matkassa, että joku naapurirapun täti sattui juuri lähtemään kotoota ja avasi alaoven. Ei olisi apua muuten tullut, kun toinen olisi ollut lukkojen takana ulkona…..

Lopulta pääsin ulos ja koirat pissattamaan. Ehdin vielä salillekkin suunniteltuun aikaan kiduttamaan olkapäät ja pohkeet :D

KIITOS AVUSTA!!! Kotona olisi muuten mennyt varmaan jokunen tunti, että olisin päässyt ulos.

Lauantaina Mr.S:n kanssa lähdössä salimme pikkujouluihin.

 

 

 

My Girl


 

 

 

 

 

 

 

 

Viime torstaina Sara vanhuksen takapää meni taas huonompaan kuntoon ja iltalenkiltä tullessa rappukäytävään ja hissiin jäi vain verivanat takatassuista. Jalkojen nostaminen oli käynyt vaivalloisemmaksi; kynnet olivat kuluneet liikaa asvalttiin ja tästä verentulo. Koipiin koski varmasti myös paljon :( Jätin sitten lenkkeilyt ja kävimme vain ulkona pyörähtämässä ja asvalttia pakoillen yritettiin kulkea nurtsilla. Sidoin myös tassuihin suojia vaihtelevalla menestyksellä…

En saanut perjantaiksi lääkäriä, mutta kipulääkettä kylläkin ja lauantai aamuna Saran vointi oli jo parempi eikä tassutkaan vuotaneet ulkoilun jälkeen :) Siitä asti myös Sara on ollut taas iloisempi ja kantoi hän kaikki lelut myös näytille, kun la iltana ja sunnuntaina kävi vieraita.

Tänään kävimme eläinsairaala Aistissa ja päätin kokeilla samoilla kipulääkkeillä mitä tapahtuu. Tänään ulkona tassuttelu on taas mennyt hienosti ja lääkäristä tullessa kävely oli oikein reipasta, taisi olla vain kova kiire kotiin ruokailemaan :)

 

 

 

 

 

 

 

 

Lauantaina oli myös salimme pikkujoulut…..Kivaa oli niin kuin aina, kun innostuu liikaa…..:D

Vieras pohjoisesta


Heip!

Tovi on taas mennyt viime postauksesta – vähän on ollut kiirusta. Muutamaan kertaan on ollut suunnitelmissa myös postaus, mutta enpä ole saanut mitään aikaiseksi :( Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut eli treeniä ja töitä, mitäpä sitä muuta. Mutta kädelle kuuluu vieläkin hyvää!!! Olen pitänyt kyynärvarressa tukea, en joka päivä, mutta aina silloin treenin jälkeen, kun tuntuu siltä eikä ole käsi pahemmaksi mennyt – paremmaksi vain :) Lääkärisetä ehdotti kortisolia siihen pistettäväksi, mutta ehkä koetan sitä myöhemmin, jos se alkaa taas vaivaamaan pahemmin.

Treenannut olen nyt kuudesti viikossa pieniä treenejä ja olen palannut taas niihin tuttuihin lyhyempiin sarjoihin ja palautusajat ovat myös pidentyneet aikaisemmasta; muutama ennätyskin on kuin vahingossa tullut :)

Niin, päätin jättää kiristelyt nyt tähän ja jatkan entiseen malliin nyt jonkin aikaa. On muuten leipä hyvää, kun sitä muutaman pussillisen syö vuodessa ja muutama ilta sitten meni se ensimmäinen pussillinen ja eilen viikonloppuvieraani kantoi mukanaan sen toisen. Jutta saapui nimittäin eilen kyläilemään tai kouluttautumaan hän tuli tänne etelään ja löysi halvan majapaikan luotani. Sain myös hyvää palautetta koivistani tai sitten J halusi vain miellyttää minua…..Viimeksi ihmeteltiin sitä mitä käsilleni on tapahtunut, kun näyttivät niin oudoilta, mutta siinä ei hyvään lopputulokseen päästy, kun päädyimme siihen, että takaolkapäät ne on vain kutistuneet….Nyt olenkin rankaissut niitä ylikovaa -eivät kutistu ainakaan enää.

 

Jumia ja huilia


Perjantaina sain taas uutta pientä vaivaa ja tällä kertaa selkään. Onneksi ei kuitenkaan mitään vakavempaa kuin kunnon jumahdus epäkkään alaosaan tai leveään selkälihakseen ja tämäkin johtui suureltaosin siitä kun perjantaisen selkätreenin jälkeen tein illalla jäsenkorjauksen työasennoista piittaamatta. Muutamaan otteeseen tajusin olevani itse aivan mutkalla hoitaessa….Onneksi apu oli viikonloppuna lähellä kalevalaisen jäsenkorjauksen kurssilla ja lauantaina sain ensiapua selkään ja sunnuntaina vielä kokonaisvaltaisen hoidon ja levitettiin selkääni myös muurahaisvoidetta :) Sitä täytyykin ensi keväänä itse valmistaa, kun tänä vuonna jäi välistä. Kuitenkin; nyt on jäsenkorjauksen jatkokurssit käyty ja katse ensi vuoden kursseille. Uudet asiakkaat tervetuloa opiskeluhoitoihin :)

Kädestä sain myös tuomion perjantaina, kun kävin edellisellä viikolla sen kuvauttamassa. Tai eihän tulos tuomio ollut vaan iloinen asia, koska hauislihakseni kiinnityskohta on kunnossa eikä tarvitse pelätä sen repeämistä. Kättäni vaivaa ainoastaan tenniskyynärpää ja kaikki mitä kädellä raaskii tehdä on sallittua.

Tämän päivän olkapäätreenissä käsi vaivasi ainoastaan siinä, että pystypunnerruksessa en kykene heittämään painoja alkuasentoon niin kuin ennen, mutta eipä siinä, kun pienet painot saa muutenkin olalle. Myös vipareita kykenin tekemään ilman kipua eli puristamaan painoista :)

Keventämisestä olen lipsunut hieman, kun viime viikolla pidin pullaillan, perjantaina karkkipäivän ja viikonlopun vapaampana hotelliaamiaisineen. Hitusen ollaan kuitenkin tultu alaspäin ja tänään vaakalukemat alkoivat jo 66kg:lla; yhteensä 6,2kg takana :) (Taisin tehdä myös pullansyöntiennätyksen, kun yhteenkyytiin maistoin 16 mariannekorvapuustia, omatekemää vielä)

Tänään näin

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.