Letut auttaa aina


Perjantai kun lähenee niin jalka alkaa painaa enempi, pää vähentää kierroksiaan sekä pyörällä ajokin tuntuu välillä siltä, että eteenpäin mennään, mutta muu ympäristö ikäänkuin häviää. Niin myös tällä viikolla ja edellisiä viikkoja enempi. Olin myös aika väsynyt ja suunnitelmissa olikin pitää ilta vapaana, syödä hyvin ja mennä nukkumaan ajoissa.  Yleensä ajoitan perjantain extrat iltaan, mutta eilen aloitin jo alkuillasta letuilla. Aika hieno juttu, mutta heti lettujen jälkeen revähtänyt jalka ei ollut enää lainkaan kipeä, kun vielä aamulla linkutin….jaa enpä tiedä oliko lettujen ansiota kuitenkaan, mutta ainakin lenkki niiden jälkeen kulki kuin olisi ilmassa leijunut, ei painanut jalka ja mielikin virkistyi kummasti. On se hiilari välillä niin ihanaa :) Lettujen täytteen taidan seuraavaksi valita uudestaan, kun ei lakukastike ja banaani oikein sopinut makuun…Valmistauduin seuraavaan viikkoon lettujen lisäksi riisikakuilla (joihin myös bansku ja laku sopi lettuja paremmin), jätskillä (nyt sitä sitruunalakua, joka ei ollut kuitenkaan erikoisen hyvää) ja pullilla (ei oo kaupan pullat mistään kotoisin ja ensi kerralla leivon itse, vaikka kuinka väsyttäisi!) Aamulla puntari myös ilahdutti ja oltiin tultu 0,5kg viikontakaisesta alaspäin. Nyt on 5,5kg takana ja muutama edessä :D

Tämänpäiväisestä oli pakko ottaa pätkä ihan EXPOOn saatujen vaatteiden vuoksi:)

 

 

 

Tänään taidan joutua vielä ala-asteen matikanopettajaksi, kun Jutta yrittää opiskella todennäköisyyslaskentaa :) Aikoinaan ajattelin, että matematiikanopettajana olisi mukavaa, mutta jostain syystä en matikkaa lähtenyt kuitenkaan lukemaan, vaikka pääsykokeissakin tuli käytyä. Onneksi saa niitäkin hommia tehdä sitten vaikka viihteen vuoksi ja eiköhän Juttakin jotain opi ja saa viimeisenkin kurssin toivottavasti lävitse yliopisto-opinnoistaan :)

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.