Syksyn viimeisetkin skabat, Pohjoismaiden mestaruuskisat, ovat takana ja kotiintuomisena niistä toinen sija! Fiilikset ovat vieläkin katossa; olen enemmän kuin tyytyväinen sijoituksestani ja etenkin omasta suorituksestani, jota niin halusin parantaa SM-kisasta. ONNISTUIN, vaikka helppoa se ei ollut. Olo on kuin voittajalla, vaikka kirkkainta mitalia ei mukaan tarttunutkaan. I’m so happy!!!!

Perjantai iltana oli kilpailijakokous punnituksineen ja pituusmittauksineen. Olin tankkaillut päivän aikana tavoitteena saada vähän täytettä lihaksiin tyhjennyksen jälkeen. Fiilikset olivat koko päivän tosi ristiriitaisia eikä olo ollut kisaa ajatellen kovinkaan luottavainen-olin tyhjä eikä kropassa ollut sitä tuttua pientä muhkeutta. Onneksi myös Salla oli kilpailijakokouksessa ja hän pääsi vielä tsekkaamaan kuntoa. Tehtiin sitten vielä muutoksia ruokailuihin ja sapuskaa lisättiin vielä illalle ja aamulle tavoitteena saada kroppa täydemmäksi. Itsellä luotto huomiseen parani, vaikka jännitti pirusti miten kroppa reagoi. Lopulta lisäsin sapuskaa vielä omien tuntemusten mukaan niin illalle, yölle kuin aamullekkin luottaen oman kropan tuntemiseen…Silläkin uhalla, että pipariksi menee.

Punnituksessa tuli vähän ongelmia kisa-asujen kanssa…Enhän minä tietenkään ollut lukenut kansainvälisiä CBB-sääntöjä vaan oletin sääntöjen olevan samat mitä meillä täällä Suomessa on. Ehei…Asuissa ei saa olla koristuksia, joten sain luvan pärjätä pelkillä -ei niin hyvillä mustilla biksuilla. Nekin olivat siinä ja siinä, että menivät asutarkastuksesta läpi. Takaosa oli juuri siinä rajoilla, ettei ole liian pieni. Siinä tapauksessa olisi kisat jääneet jo perjantai iltaan.

Lauantai alkoi varhain, kun olin ylhäällä puoli kahden aikaan…huoltajani taisi mennä juuri nukkumaan. Järkytyin peiliin katsoessa, kun silmät olivat niin turvoksissa. Olikohan koko kroppa myös yhtä nesteinen….lopulta uskalsin vilkaista vatsaa ja koipia – huh, ei pahempaa pöhötystä havaittavissa ja kroppa näytti parhaimmalta koko viikkoon.

Kisapäivänä fiilikset menivät aivan laidasta laitaan. Yöllä olin hyvissä kisatunnelmissa, mutta pikkuhiljaa fiilis latistui ja kisapaikalle saavutessa olin jo mieli maassa ja luotto itseen tipotiessään. Kisapaikalle saavuttiin aamulla kahdeksan jälkeen, kun alkukisojen oli määrä alkaa klo 9.00 BF-sarjoilla. Tarkkaa aikataulua ei ollut ja siellä sitten funtsailtiin kisakumppaneiden kanssa mihinköhän aikaan sitä pääsee lavalle. Pieni hoppu siinä tuli lopulta lähes kaikille kisaajille ja tohinaa riitti….öljyttiin ja pumppailtiin kuin viimeistä päivää…ei nyt ihan, mutta lopulta oli aika astella lavalle – ensimmäisiin kansainvälisiin vertailuihin.

Lavalla oli upeaa vihdoinkin seistä, mutta samanlaista leppoisaa ja rentoa oloa ei ollut mitä edellisissä kisoissa. Ehkä sitä jänskätti vähän enempi, mutta sekin oli vain sitä hyvää jännitystä. Pääsin kahdesti vertailuihin ja piti aina hieman miettiä mikäköhän pose se tämäkin on, kun englanniksi ne kuulutettiin….onneksi Jonna siellä takana line-upissa suomensi Minskille ainakin muutamat asennot Jonnalle tästä kuten myös kisafiiliksen nostatuksesta suurkiitokset! Lavalla ei oltu kauaa, mutta rankkaa oli ja joka paikkaa kolotti. Sain ensimmäisestä lavapyrähdyksestä positiivista palautetta ja sen mukaan voisin taistella toisesta sijasta. Siitä sitten tappelemaan…..

Alkukisan ja finaalin välillä oli rutkasti aikaa…olisikohan sitä ollut lopulta reilut 5 tuntia. Siinä ajassa ehtii tapahtua mitä vaan. Aluksi vietimme aikaa katsomossa kannustamassa olleiden äipän ja siskoni kanssa. Ruoan jälkeen iski kamala uupumus ja väsy – taisin sitten nukahtaa katsomoon siskoni hieroessa jalkapohjiani ja lopulta siirryin sitten back stagelle jumppamatolle köllimään siinä toivossa, että uni tulisi takaisin. Ei tullut uni enää ja köllöttelin sitten Maaritin ja Emman kanssa odottaen, että aika kuluu.

Kuluihan se aika ja viimein piti alkaa valmistautumaan viimeisiin vertailuihin – finaaliin. Kisafiilis oli taas laskeutunut alkukisan jälkeen jonnekkin sinne pohjamutiin. Olin todella epävarma omasta kunnosta, kun tuntui vaan niin huonolta. Myös Salla saapui lavan taakse juuri ennen kun astelimme lavalle….Näytin varmaan surkealta, kun salla sanoi muutaman painavan sanan asenteestani….Hyvä ettei itku päässyt….Pakotin itseni positiivisemmalle tuulelle ajatellen, että kunto näyttää nyt niin hyvältä – erittäin hyvältä. Nyt näytetään se muillekkin!!! Toivottavasti se ankeus ja surkeus ei ainakaan välittynyt katsomoon….:)

 

 

 

 

 

 

 

 

Vertailuiden ja vaparin väliin jäi sopivan lyhyt aika niin että mieliala pysyi korkealla eikä paniikkijännitystä ehtinyt tulemaan. Oikeastaan toivoin vaan, että esitys on nopeasti ohi, että pääsee vessaan….Oma suoritus oli onneksi toisena. Vapari meni mielestäni hyvin, ainakaan ei tullut sitä samaa tunnetta kuin SM:ssä, että pieleen menee. Olin NIIN ILOINEN suorituksestani eikä nyt tarvinnut kyyneleitä vuodatella. Tavoite oli täytetty eikä sijoituksella ollut niinkään väliä. Lopulta oli myös palkintojen aika….Hopeaahan sieltä tuli mikö kruunasi päivän! En muistakkaan milloin olisi ollut samainen tunne!!!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Palkintojen jälkeen vähän posetusta vielä takahuoneessa ja sitten kimpsut ja kampsut vaan kasaan ja suunta kohti kotia huoltajani kanssa. Vielä ei huoltajanikaan päässyt palvelijan roolista vaan luvassa oli vielä selän pesua ja rasvausta sekä avustamista pöydän kattamisessa. Pöytähän katettiin tietenkin ihan itse tekaistuilla eväillä…..Oli porkkanakakkua, kana-, savulohi- ja savupororieskarullia sekä pakkasesta kaikkea aiemmin kyhäämäni pieninä annospaloina. Olin niin iloinen myös tästä, kun ei tarvinnut turvautua mihinkään ravintolaan. Ja kyllä Minskin tuotokset kelpasivat muillekkin

 

 

lokakuu 24, 2010
Kategoriat: Ei kategoriaa . . Kirjoittaja: massaminna

5 kommenttia

Kommenttien RSS-syöte Paluuviitteen osoite