Viikonlopun tunnelmia


Menipäs viikonloppu taas nopeaan ja paljon on ollut puuhaa eikä koneella ole ollut aikaa istua. Lauantaiaamuna heräsin puoli kuudelta….great, ja räpsäisin tästä kuihtuvasta ruodosta pikakuvan. Heh…

Aloitin lauantaiaamuna myös uuden treeniviikon, jossa toistot ovat 20-30. Ikinä en ole tämmöistä harrastanut muuta kuin muutamassa liikkeessä ja muutaman kerran. Eli ihan uusi juttu kropalle ja aavistan kyllä miten tämä viikko menee…vähän tulee painojen kanssa haeskelua ja muutenkin menee vähän säätämiseksi.

Noh, lauantain jalkatreenistä selvisin jotenkuten, vaikka kahteen otteeseen tuli otettua vähän lepoa salimme sohvalla treenin lomassa :) Eli rankkaa oli.

- prässi 4×20-25x150kg

- vaaka-hack 3×20-22x60kg

- bulgarialainen kyykky omalla painolla 3×20-25. Onneksi aloitin heikolla jalalla, sillä sillä meni nuo toistot, mutta toiselle jalalle tuntui vähän kuin lämmittelyltä….

- ojennus 3×15-20x15kg. ei päästy joka sarjalla ihan tavoitteeseen. Vielä olisi ollut varaa vähentää painoja 5kg…luulin itsestäni liikoja

Loppulauantai menikin hoitojen parissa. Tein eilisen aikana kolme kalevalaista jäsenkorjausta ja sain itsekkin vähän hierontaa :) Hyvin jaksoin tehdä, vaikka peukut olivatkin hieman kovilla. Mika kyseli jonkin postin kommentissa tuosta jäsenkorjauksen opiskeluhoidoista. Juu, teen kurssien välissä näitä harjoitushoitoja ja jos jotakuta muutakin kiinnostaa niin voi laittaa mailia: massaminna@mass.fi. Vaikutan siis Vantaalla ja hoitoja teen pääasiassa viikonloppuisin.

Lauantaina olin kotona vasta kahden aikaan yöllä, joten mukavasti meni ilta :) Tämän aamuisen treenin siirsinkin suosiolla päivälle ja treeniä ennen tein vielä yhden korjaushoidon. Olimpas ahkera!!! Treenasin rinnan ja ojentajan. Hakemista oli….

- vinopenkki smith 4×15-20x0kg. Kevyempi smith oli varattu, joten yritin tässä, vaikka tiesin sen olevan aika ylivoimaista. Noh, yritys hyvä 10 :)

- penkki kp 3×20-22x12kg. Koitin yhden sarjan ensin 16kg:lla…..ehei, ei päästy edes 15 toistoon.

- ristikkäistalja 3×20-25x25kg

- vipunostot sivulle vinopenkillä 2×20-22x6kg

- kapea penkki smith 3×12-15x0kg. Vapaalla tangolla olisi mennyt varmaan vähän paremmin…

- ranskalainen maaten 3×20-30x0kg ja päälle kapeeta penkkiä samalla tangolla

- ojentajaa taljassa narulla 3x20x25kg

Muuten olo on ollu hyvä koko viikonlopun :) Treeneissä tosin en saanut taaskaan pumppia aikaiseksi….blaah. Muutenkin on tosi löysä ja tyhjä olo; nahka ikäänkuin roikkuu. On vähän samanlainen tunne lihoissa kuin ketoosin aikana. Hiiluritankkaus tekisi kohta jo hyvää kropalle, mutta sitä odotellessa…..jatketaan ensi viikkoon :)

Ylämäen jälkeen seuraa…


Niimpä, alamäki on vastassa ennemmin tai myöhemmin ylämäen jälkeen. Alkuviikko meni niin loistavasti, että odotin kauhulla millainen lasku olisi vastassa. Ja keskiviikkona se sitten iski eikä ollut enää todellakaan hyvä olla, jalka painoi ja heikotti. Päivittelin eilen jo blogia kunnon valitusvirrellä, mutta teidän onneksenne nettiyhteys päätti taas lakkoilla ja lopulta koko piiitkä valitus oli tipotiessään. Nyt on vaihteeksi tosi hyvä olo eikä valittelullekkaan ole aihetta, joten ensi kertaan sitten. Aika outoa….ennen treeniä olin vielä niin mato ja koomassa, mutta treenin myötä olo koheni ja koheni ja nyt on hyvä olla. Eikö sen pitäisi mennä toiste päin….?

Jos on ollut heikkoja oloja niin ne näkyvät myös painossa. Juu-u, myös keskiviikkona tuli kunnon humpsahdus alaspäin ja tällä viikolla ollaan ehkä jo alemmissa lukemissa mihin talvidieetillä pääsin :) Mitäs peilikuva sitten….maha näyttää samalta makkaralta, mutta alakerta on kutistunut ja persuksiin on tullut ne ihanat löysät….ehkä se nahka siitä vetäytyy :)

Mitäs sitä ollaan treenattu….hmm. tänään oli viimoinen rest-pause treeni ja niillä mentiin loppuviikko:

- ke: olkapäitä, mahaa ja pohjetta

- to: aamulenkki

- pe: selkä, takaolat ja hauis+aamulenkki

- kulmasoutu kp 3x8x35kg

- alatalja leveä RP 3×10-12/5-6/4x70kg

- ylätalja eteen RP 3×12/6/4-6x50kg. Tässä napsahti tanko taas kunnolla rintaan, joka oli viime viikon iskuista vielä kipeä…Täytyy vähän varoa, muuten menee kohta luita poikki :)

- ylätalja taakse 2x10x50kg

- 1/2 mave 2×10-11x80kg

- takaolat kumarassa kp RP 3×10-12/6-8/3-5x7kg

- hammer hauis RP 3×8-12/5-8/3-5x14kg

- hauis laitteessa/käsi RP 3×10-12/6/4x5kg

- hauis kp vinopenkillä 3×12-15x6kg. Hauisliikkeitä piti vähän vaihtaa, kun ei jaksanut jonotella. Vielä tiistaina sain hauikset ihanasti pumppiin, mutta tänään ei sitten mitään….blaah. Narut näyttivät muutenkin pelkiltä löysiltä pötkylöiltä. Nestettäkin on kropassa kyllä enempi nyt, koska olen heittänyt pari päivää suolaa taas vähän rankemmalla kädellä ruokiin, koska reidet meinasivat alkaa taas ihanasti kramppaamaan…tänään tuntui aamulla siltä, että suolaa oli aamupuurossa enemmän kuin itse hiutaleita. Ei nyt ehkä kuitenkaan vielä….

No joo, palataan huomenna asiaan. Aamulla on vastassa varmaan kamalin jalkatreeni ikinä; toistot 20-30, joten helppoa ei tule olemaan. Jospa saisi taas vähän kuntokuvaakin aikaiseksi, vaikka vähän pelottaa kuinka rääpäleiksi ne koivet ovat menneet :(

Hyvin jatkuu :D


Myös tästä päivästä tuli oikein hyvä niin henkisesti kuin fyysisesti. Aamulenkki ei olisi voinut mennä enää paremmilla fiiliksillä; sää oli sopivan viileä ja jalka jaksoi tallustaa. Oikein odotin lenkkipolun pahinta nousua, että pääsen nostamaan sykettä kunnolla. Hyvältä tuntui! Välillä tuntuu taas siltä, että joutuu keräämään kaikki voimat, että jaksaa jotenkin ylös asti….mutta tänään näin :)

Tänään kroppa suostui luopumaan taas nesteistä ja ehkä vähän myös läskeistä. Vaaka näytti alinta lukemaa 62,0kg, joten kohta lähennellään jo lukemia, joihin pääsin silloin tammikuun lopussa ennenkuin lopetin dieetin. Jos vertaa sitten sen hetkistä olotilaa ja tämänhetkistä niin suuret ovat erot. Nyt tuntuu vielä hyvältä, kun silloin olin koomaillut jo piiiitkään. Tosin olinhan silloin dieetannutkin reilu 10 viikkoa enemmän mitä nyt. Olenkin erittäin kiitollinen siitä, että en päästänyt itseäni pullahtamaan dieetin loputtua samoihin lukemiin mitä olin esim. syksyllä, sillä nyt pudoteltaisiin vielä pitkään niitä aivan turhia kiloja. Kalorit sain nostettua dieetin jälkeen kuitenkin ihan järkevälle tasolle, että ei tarvinnut tätä dieettiä ihan ilman ruokaa aloittaa :D

Kuitenkin….ei se ruoan määrä kuitenkaan enää päätä huimaa. Eilen kalorit putosivat -200kcal ja kaupan päälle sain viidennen aamulenkin eli nyt mennään hetki näillä 2100kcal:lla. Vielä tuntuu hyvältä eli ei ole nälkä, mutta enää ei tule enää ähkyäkään treenin jälkeisellä aterialla. Oikeastaan vatsa tulee sopivan täyteen, että voi vielä hyvin hengittää :) Kohta alkaa kyllä varmaan tuntumaan siltä, että ruoat tippuvat kuin kaivoon….Sitä odotellessa.

Tänään oli sitten se selkäosaston treenivuoro. Seuraavasti mentiin

- sjmv kp RP 3×12/5-7/2-3×37,5kg. Sarjan jälkeen olin pikkasen rikki…mutta selvisin hyvin :)

- koukistus maaten RP 3×10-12/4-6/3-4x30kg

- koukistus seisten 4x8x15-17,5kg

- ylätalja lapiolla eteen 3x14x50kg

- ylätalja kapealla eteen 3x14x35kg

- takaolat taljassa narulla RP 3×10-12/6-8/4-6x55kg

- hauis taljassa 4×12-14×35-40kg

Jatkuisikohan hyvä fiilinki myös huomenna….kävisi kyllä mulle. Aamulenkistä pidän levon eli huomenna saan nukkua 1/2h pidempään. Oujee :D

Taas mennään


Sataa sataa ropisee….Ennen aamulenkkiä tsekkasin partsilta sään ja mikä ihana yllätys olikaan, kun ei tullut pisaran pisaraa. Vaatteet vaan niskaan ja ulos. Noh, sillävälin oli tietenkin alkanut satamaan ja KUNNOLLA, kun seilasin hissillä alakertaan enkä tietenkään ollut pukeutunut sateen varalle. Kävi kyllä mielessä, että siirrän aamulenkin toiselle päivälle ja heitän vain pienen käppäilyn pisaroita väistellen, mutta ehei….koko viikonlopun olin jo lepäillyt, niin ei antanut pää periksi aamulenkin siirtämiseen. Eli ei muuta kun takaisin kotio ja sadetakkia ja lippistä niskaan ja sateeseen. Valehtelematta oli kyllä tosi kiva ja etenkin raikas ilma kävellä eikä suututtanut yhtään!!! Vähän kävi koiraa kyllä sääliksi, kun se löntysteli perässä korvat luimussa ja olisi ollut valmis kotiin jo pissan jälkeen…Jos voimat olisi itseltä loppuneet niin ei olisi saanut haukustakaan vetoapua ylämäessä.

Tänään on olo ollut muutenkin tosi hyvä, olisikohan viikonlopun levolla osuutensa…Etenkin alaselkä on tuntunut tosi hyvältä kalevalaisen jäsenkorjauksen jäljiltä. Nyt tein kyllä sen pahimman virheen mitä voi vain tehdä hoidon jälkeen, kun pari-kolme päivää pitäisi olla ihan hissun kissun ilman rehkimisiä. Paikat ovat hoidon jälkeen ns. auki ja rennot, joten jos mennään heti rehkimään niin suurella todennäköisyydellä esim. nikamat lumpsahtavat takaisin virheasentoon eikä hoidolla ole enää positiivisia vaikutuksia…..yritin kyllä treenata rauhassa ilman äkkinäisiä liikkeitä ja repimisiä, mutta katsotaan nyt miten kävi. Aika outo tuntemus oli se, kun nyt ei tehnyt yhtään mieli edes väännellä ja niksautella selkää. Sehän on ollut pitkään se vakio pakkoliike salitreenin yhteydessä :) Nyt tuntui niin avoimelta selkä, ettei tarvetta niksautteluun ollut, jei. Toivottavasti huomenna tuntuu vielä samalta.

Alaselkäongelman lisäksi minulla oli myös yläselässä yksi nikama pahasti raiteiltaan. Johtuisikohan siitä ne pään pyörittelyt, jotka ovat huomaamatta tulleet myös “treeniohjelmaani”. Ennen niksuttelut koskivat vain alaselkää….Voipi hyvinkin olla. Nikamaa ei saatu vielä kuitenkaan täysin raiteille, joten jatkohoitoa tarvittaisiin. Sovittiin eilen parini kanssa jo hoitovaihdoista, joten eiköhän nikamat saada kuntoon :) Lyhykäisyydessä viikonloppu oli taas niin mahtava, vaikka ns. vapaata viikonloppua ei ollut!!!

Treenasin tänään rinnan ja ojentajat. Rest-pause tekniikassa tarkoitus olisi saada ensi 10-12 toistoa, muutaman hengenvegon jälkeen 6-8 toistoa ja taas 2-6 toistoa. Itselle on vähän ongelmallista tuo painojen haku, kun jos pukkaan juuri ja juuri sen 12 niin eipä tokalla “sarjalla” tule enää kuin 4-5 ja vikalla 2….no ehkä se tästä lähtee menemään.

- penkki kp RP 3×10-12/4-5/2x20kg

- vinopenkki smith RP 3×10-12/4-5/2-3x10kg

- ristikkäistalja 3x10x25-30kg

- vipunostot vinopenkillä 2x10x10kg

- kapea penkki RP 3×8-12/4-6/2-3x0kg

- ranskalainen kp istuen/käsi RP 3×12/6-8/2-6x6kg

- ojentaja taljassa köydellä 3x10x35kg

Huomenna jatketaan aamukävelyllä ja takaosaston jumpalla. Toivottavasti olo olisi yhtä mahtava kuin tänään!!

Mukavaa viikkoa kaikille!!!

Reissussa


Juttasiskokin kävi sitten blogivisiitillä…taitaa tyttöä jo blogituttaa :) Itsellä oli koko viime viikko aikas kiirus, kun piti valmistautua tätä viikonloppua varten. Oikeastaan ei ollut mitään suurensuuria iltatekemisiä enää, mutta koneelle ei viitsinyt jäädä pyörimään iltaisin, koska halusin ehtiä nukkua vähän varastoon. Viikonloppunakaan ei saa meinaa nukkua arkipäiviä pidempään ja tänäänkin ylösnousemus oli 4.00. Huoh….Noh, ensi viikonloppuna saan nukkua taas “pitkään” :)

Täällä ollaan nyt kotiuduttu hotlalle ja pitkä päivä takana kalevalaisen jäsenkorjauksen toista peruskurssia. Aika menee kyllä niin nopsaa hoitoja harjoitellessa. Tänään kertasimme ensimmäisen kurssin aiheen eli jalat ja aloitimme selän opiskelun :) Itsellä oli nikamat vähän niin ja näin ja ihana jumi toisen lavan seudulla torstaisesta selkätreenistä. Myös toisen puolen alaselkävaivaa hoidettiin. Saas nähdä millaiset tuntemukset ovat huomenna jolloin myös jatketaan selkä/niskaosaston opiskelua.

Harjoitusparini mukaan selkäni oli kuin peltilevyä hoitaisi….jaa-a, olikohan se hyvällä vai pahalla…

Treeneistä pidän vapaata koko viikonlopun. Ei ole edes aamukävelyitä ohjelmassa, vaikka järkeväähän olisi ollut jättää ainakin yksi kävely viikonloppuun, ettei nyt ihan veltostu…Ei vaan, otan nyt kaiken ilon irti näistä vapaista ja lataudun seuraavaa viikkoa varten. Kalorit tulevat tippumaan ja yksi lenkki tulee lisää eli sitten ei ole enää kellään kivaa; tulisikohan se nälkäkin jo kylään… Varmasti!

Viikolla treenasin vielä ke olkapäitä, to selkää ja habaa ja pe aloitin uuden treeniviikon etujalkajumpalla. Pudotussarjat vaihtuivat nyt rest-pause tekniikkaan. Eilisen jalkatreenin jälkeen olin ainakin ihan kuollut eli luvassa on varmaan kivoja treenejä muutenkin :)

Kohta saa heittää iltaproden kitusiin, jonka jälkeen unimaailmaan :) Väsyttää jo niin….Huomenna on taas aikainen herätys eli voimia on kerättävä niin paljon kuin mahdollista.

Big sister in visit


Täällä tänään näpyttelee näppäimiä Minskin sisko Jutta. Minski lähetti kaikille lukijoille hyvät viikonlopputoivotukset, kun ei itse nyt kerkiä päivittämään blogia viikonloppukiireiden vuoksi. Mutta, koska oma blogikirjoitteluni on nyt jäissä sillä rakas blogini on jossain bittiavaruudessa, ja vielä kun bloggaussormia kutkuttaa, niin puran nyt sitten ajatuksia tänään tänne :) Ja Minski ei onneksi edes kerkiä tätä tekstiä “oikolukemaan”..heh. Voisi olla aika rankka editointi.

Dietti, se on edelleen käynnissä ja tähtäimenä syksyn lavat. Hyvin on tullut ilmi viime viikkoina, että en tule tälläkään kertaan pääsemään helpolla. Itse asiassa matka tulee olemaan ehkä mutkikkaampi. Paino nimittäin tippuu noin puoliteholla viime diettiin verrattuna, ja viikkojakaan ei saa lisättyä mukaan, joten helpolla en tule pääsemään. Viime päivinä olen saanut positiivisia uutisia, jos niitä nyt positiivisiksi voi sanoa. Spesialisti lääkärini löysi verikokeiden perusteella yhden syyn huonoon vointiin, ja tänään aloitin lääkityksen :)   Nyt vain peukut pystyyn, että paremmat päivät koittavat.

Mutta ei diettiläisen tilanne kuitenkaan huono ole, vaikka paino ei rytinällä alas ole tullutkaan. Kiristymisen merkit ja mittojen pienentyminen ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä mittareita. Peili, jota aliarvioin koko viime dietin, on nyt se paras ystävä. Vaaán voisin sitävastoin heivata hevon he*******n. Näin ne ajat muuttuvat :)

Eilen sain postista aivan ihanan sika makeen yllärin. Uusi kokouikkarini saapui USAn maalta. Upeampi kuin osasin kuvitella. Se on sitten bling blig ;) , kun aion loistaa kilpaa lavavalojen kanssa. Tuosta Ruotsinmaalta lähti eilen tulemaan uudet biksut, ja nekin on ihan syötävät ;)

Treenit ovat kulkeneet ihan kivasti. Treenit ovat sisältäneet aamukävelyitä, kovia punttitreenejä, sekä mix punttitreenejä, joissa teen sekä kovaa punttitreeniä, että ns. aeroa, niin että syke on ylhäällä. Jalat tekevät noissa treeneissä paljon työtä, ja näin toivon tiristäväni muutaman extra gramman. Paljon mm. erilaisia kyykkyjä ihan omalla painolla tai sitten kevyillä painoilla. Tavoite olisi pystyä säilyttämään reisissä ja pakaroissa se mukava pyöreys samalla kun saisi näkyviin muutamia lohkoja.  Ja ne vatsat ovat extra syynissä. Nyt en niitä menetä edes loppumetreillä.

Dietille on tällä viikolla saapunut se ihanakamala nälkä. Siis ihan koko ajan taju nälkä! Vatsaan oikeen koskee. Eikä ne kalorit vielä ole edes alhaalla…Täytyy kaits olla vain tyytyväinen :)   Jospa ne nälänkärsimys tulokset alkaisivat pikkuhiljaa näkymään.

Tällaista ruokaa menee alas päivittäin. Paljon vihanneksia, koska verensokerini heilahtelut ja tippuminen matalalle ei salli päivässä kuin pienen määrän puuroa ja ajoittain riisiä.

Tämä WordPress bloggaus tuntui myös oikein mukavalta :)   Paljon olisi opeteltavaa jos alkaisin tällaista blogia pitämään…se blogspotti on niin tuttu ja turvallinen. Vielä pidän itse taukoa bloggauksesta, mutta ehkä jossain vaiheessa saattaa näille sivuille tai toisaalle ilmaantua ihan uudet sivut :)

HAUSKAA VIIKONLOPPUA!! JA HYVIÄ TREENEJÄ!

Ruokastressiä


Täällä ollaan stressattu jo jonkin aikaa tulevasta viikonlopusta ja ruokien suunnittelusta. Päivitetään kuitenkin ensin eilinen takaosaston jumppa eli takakoivet, selkä, takaolat ja hauis:

- sjmv kp 3x12x40kg.

- koukistus seisten pudottaen 3xn.5-5-5×15-20kg

- koukistus maaten pudottaen 3xn.5-5-5×25-40kg

- ylätalja lapiolla 3x14x50kg

- ylätalja kapealla 3x14x35-40kg

- takaolat taljassa selinmaate 3xn.5-5-5×15-20kg

- hauis taljassa 4×12-14×35-40kg

Jees, eli ensi viikolla olisi seuraava kalevalaisen jäsenkorjauksen kurssi Kouvolassa. Treenien suunnitteleminen oli helppoa eli ajoitetaan muutama lepo viikonlopulle :) Mutta se ruokapuoli sitten olikin toinen juttu. Periaatteessa sapuskojen suunnitteleminen ei ole vaikeaa, mutta kyllähän siitäkin vaikeaa saa, jos vain haluaa…Ensinnäkin sunnuntain hotelliaamupala. Hotelliaamiaisen suurena ystävänä en millään raaskisi jättää sitä käyttämättä ja tämän asian pähkäilyn aloitinkin jo viikko sitten. Nyt sain vihdoin päätettyä, että hotelliaamupala saa jäädä välistä :( Menee turhan vaikeaksi ottaa ensin selvää mitä raejuustoa-mitä leikkeleitä-mitä puuroa ja mitä leipää siellä mahtaa olla…Sitten kun tiedot on kalastettu niin otetaan vaaka esiin ja ei muuta kun punnaamaan, ei edes noloa, eihän? Kaupanpäälle suunnitellaan vielä kertaalleen muut päivän ateriat, kun aamupalan saldo on selvillä. Blaah…Hotelliaamiaisella tyydyn siis kasaan kananmunia, salaattiaineksiin sekä kahviin ja loput ainekset roudaan itse mukaan.

Entäs sitten ne muut ruoat….Yksinkertaista olisi ottaa mukaan ne samat kipot ja kupit sisälmyksineen, joita kannan muutenkin mukanani. Muistaakseni jääkaappikin löytyi koulutuspaikalta. No joo….ehkä ne muutkin kurssilaiset haluavat laittaa omia eväitään sinne jääkaappiin. Omat purkit olisivat kyllä varmaan sinne mahtuneet, mutta ei sitten enää muiden :( Eli sapuskat taas uuteen muotoon….tonnikalaa, ananasta ja muuta kivaa jääkaappieväiden tilalle. Nyt olen vihdoin saanut koko viikonlopun suunnitelluksi, huh.

Ruokaan kun päästiin niin loppuun uusi herkku töihin välipalalle sekä aamupalalle puuron lisukkeeksi (ilman banskua). Voiko enää parempaa ollakkaan….sen jälkeen kun munakkaita vedettiin jo monennettakohan viikkoa. Kyllä nyt taas keitetyt kananmunat maistuu :)

So Happy


Aivan mahtavia ilmoja ollut nyt viimeiset päivät. Olenko sitten osannut nauttia auringosta ja lämmöstä? – No en aivan…Yleensä olisin ihan innoissaan enkä sisätiloissa olisi muusta kuin pakosta, mutta esimerkiksi perjantaina viihdyin hyvin töissä koko päivän ja kotiin kun pääsin niin ilta menikin mukavasti neljän seinän sisässä kyyhöttäen kaihtimet visusti ummessa ettei vaan yhtään auringonsädettä päässyt sisään….Perjantaina oli vielä salivapaa niin olisin hyvinkin jaksanut ja ehtinyt myös sinne ihmisten ilmoille. Mutta eihän mulla tylsää ollut….keräsin vaan voimia lauantaita varten :)

Eilistä päivää olinkin ehtinyt odotella….etujalkapäivä ja muuta mukavaa. Ehkä se jalkatreeni ei ollut se ykkönen, jota odotin, mutta olihan sekin tehtävä alta pois kummittelemasta; ja mitä aikaisemmin niin sen parempi. Eli aamupalan jälkeen suuntasin kohti salia. Alkoi taas uusi treeniviikko, jossa mukaan tulivat pudotussarjat :)

- prässi 3×5-5-5 230-200kg. Tähtiäkin tuli nähtyä :)

- bulgarialainen kyykky- smith 3x8x0kg

- vaaka-hack 3x8x90kg

- ojennus 3×5-5-5 15-35kg

- vatsaa taljassa ja vinot lattialla yht 6 sarjaa

Sain taas kamalan ähkyn treenin jälkeisellä aterialla aikaiseksi….alkaakohan mahalaukku taas pienentyä? – Ei siltä ainakaan näytä :)

Iltapäivällä pääsin vihdoin ulkoilemaan ilman lenkkareita ja talutushihnaa. Aluksi piipahdin markkinoilla haistelemassa makkaroita ja lakuja. Kovasti torimyyjät yrittivät myös maistiaisia tyrkyttää (kuinkakohan pitkällä se kuola oikein valui….vielä en kuitenkaan nälkiintyneeltä näytä). No ei kai- ei tehnyt edes mitään mieli :)

Selviydyin torilta hyvillä mielin ilman mielitekoja, koska eväät olivat mukana ja kaksin kappalein. Oltiin sovittu iltapäiväksi M:n kanssa hieronta, jonka jälkeen piti lähteä ulos syömään….mutustamaan niitä eväitä tietenkin :) Kippojen kanssa ei kuitenkaan pitkälle pötkitty ja eväsretki jäi lyhyeen. Parveke sai kelvata tällä kertaa, mutta eväitähän ei tietenkään saanut lämmittää, koska retkellä oltiin…(Viiraakohan jollain jo pahasti päässä? -Ei normaalia enempää…vielä).

Lähdettiin kuitenkin vielä ulkoilemaan ja nauttimaan ilta-auringosta :)

Kapusimme myös jätemäelle – nyt tuli viime kesän tavoitekkin täytettyä :)

Joku taisi vähän väsähtää  :)

Eilisen johdosta oli niin mahtava fiilis herätä myös tähän päivään. Oma haukku taisi olla Minskin eilisestä reissusta vähän mustis, koska oli kömpinyt kainaloon nukkumaan :D Eipä siinä, unta olisi riittänyt vielä enempikin, mutta kömmin kuitenkin ylös ja suuntasin aamuaurinkoon. Ihanaa kun ei ollut muita vielä liikenteessä, vaikka kello olikin jo yli seiskan. Aamupalan jälkeen hyvillä mielin jumpalle; rintaa ja ojentajaa seuraavasti:

- vinopena smith 4x8x20kg

- penkki kp pudotuksilla 3xn.5-5-5 16-24kg.

- ristikkäistalja pudottaen 3×5-5-5 20-35kg

- vipunostot vinopenkillä 2x10x10kg

- kapea penkki smith 7-8x10kg

- ranskalainen istuen kp/käsi 3xn.5-5-5 5-9kg

- ojentajapunn. narulla taljassa 3×5-5-5 20-40kg.

Sunnuntaita jatketaan….eväitä, kauppareissu, pyykinpesua ja ulkoilua luvassa. Valmistaudutaan myös tulevaan työviikkoon.  Aurinkoista sunnuntaita kaikille!!!

Uuvututtaa


Hohhoijaa…mitäköhän sitä vielä tekisi, kun tämän päivän hommat ovat kaikki jo tehty eikä kellokaan ole vasta kuin neljä ja vähän päälle. Muutenhan sitä voisi vaikka käydä jo yöunille, mutta haukku toivoo varmaan vielä iltapissamahdollisuutta ja itselläkin olisi vielä pari ruokaa odottamassa omaa hetkeään. Eli taidan istua tässä ja murjottaa….mihinkään en ainakaan jaksa lähteä hiihtelemään ihan vain tekemisen puutteessa.

Eilinen treeni koski olkaa, pohjetta ja vatsaa. Triplasarjalla aloitettiin seuraavasti 4 sarjaa näin:

- pystypunnerrus tangolla 10-12x25kg, viparit sivulle kp istuen 10x8kg, pystysoutu smith 10x0kg, jossa 2 sarjassa piti siirtyä tankoon puolessamatkassa, kun voimat loppuivat.

- viparit sivulle taljassa 4x10x15-20kg

- superina pohkeet aasilaitteessa ja istuen 4 sarjaa. prässissä olisi pitänyt tehdä, mutta oli tietty varattu-ja pitkään…

- triplana voimapyörää, pallomahoja ja vinoja alakaltevalla 3 sarjaa

Tänään lähdin sitten aamusella salille selän ja hauberin kimppuun….oli rankka treeni, mutta niinhän sen kuuluukin :)

- takaolat etukumarassa kp 3x12x6-7kg

- triplana 4 sarjaa: tuettu soutu istuen 10x40kg, ylätalja eteen 10-12x50kg ja alatalja kapealla 10x60kg. Alatalja olisi pitänyt ottaa köydellä, mutta vaihdoin sen tähän, että saan kiskottua kunnolla, kun en ole köydellä koskaan tehnyt vielä….koitin treenin loppuun sitten sillä köydellä niin saatan ensi kerralla tehdä sitten sillä.

- pullover taljassa 3x10x35kg. hmm….täksi liikkeeksi sai kelvata se latsisoutu taljassa narulla….tulipahan sitäkin sitten vihdoin tehtyä

- triplana 3 sarjaa hauis taljassa 10x50kg, hauiskääntö kp istuen 10×7-12kg ja vasarahauis 10×10-12kg

Uskaltauduin päiväkävelylle jo näinkin vähissä vaatteissa….Kesä tuli ainakin hetkeksi :) Myös nämä iki-ihanat läpykkäät pääsivät jo eilen tositoimiin!!! Niillä mennäänkin sitten taas siihen saakka kunnes varpaat jäätyvät :)

Melkein lauantai


Vapaapäivä töistä! Kiireettömät aamut ovat kyllä parhaita, kun saa tehdä aamutouhut ihan hissukseen. Tämän aamun aloitin viikon kolmannella aamukävelyllä, joka oli aluksi tosi tukkoista menoa. Tuntemukset niin kropassa kuin mielessä vaihtuvat dieetillä tosi nopeaan tahtiin ja askeleen painaessa lohduttauduin sillä, että ehkä minuutin tai viimeistään puolen tunnin kuluttua fiilis on jo parempi. Loppulenkki sujuikin sitten hyvillä mielin, kun lihakset olivat vetryneet eikä pieni sadekkaan saanut mieltä latistumaan.

Pekka kyseli edellisen postauksen kommentissa vähän treenijaosta ja ravintoarvojen suhteista. Tällä hetkellä salitreenejä on viikossa 5 ja tunnin aamuaeroja 4 kpl. Treenit menevät seuraavalla jaolla ja jokainen 6 viikon kierron viikko on erilainen, kun mukana on erikoistekniikoita ja kevyt viikko.

1. etujalat, vatsa

2. rinta, ojentaja

3. takajalat, selkä, takaolat

4. olkapäät, pohkeet, vatsat

5. selkä, takaolat, hauis

Ravintopuoli on tällä hetkellä proteiinipainottainen seuraavilla n. suhteilla (p47 / h35 / r18)%. Tsekkasin juuri, että prodea tulee sitten about 4,7g rasvatonta painokiloa kohden. Hiilareita ripottelen jokaisella aterialle niin, että jokaisella aterialla on enemmän proteiinia kuin hiilaria. Tästä poikkeuksena on palautusjuoma, joka on hiilarivoittoinen. Näistä suhteista kroppa näyttää pitävän, koska suuria verensokerin heittelyitä ei ole eikä näin myöskään niistä johtuvaa huonoa oloa. Myös ketoruokavalio (p30 / h3 / r67)%, jota testasin sopi kropalleni hyvin ja olo oli erittäin tasainen ja pirteä koko päivän. Ketoosin huonona puolena oli treenien voimattomuus, mutta puhtaiden hiilaritankkauspäivien jälkeen treenit kulkivat tosi upeasti!

Tällä hetkellä mennään 2300kcal ja jokainen päivä on sen suhteen samanlainen eli niin treenipäivät kuin treenittömät päivät mennään samoilla kalorimäärillä ja suhteilla. Palautusjuoma jää vain ohjelmasta pois ja se korvataan prodevoittoisella välipalalla ja palkkarihiilarit sirotellaan lisukkeiksi muille aterioille. Tässä tämänhetkinen tilanne näin pähkinänkuoressa, toivottavasti selkeytti :D

Nyt on lastenohjelmia tiirailtu jo tarpeeksi ja aamupalakin tuntuu laskeutuneen hyvin. Eli ei muuta kuin salia kohti! Palataan myöhemmin päivittämään treenit… niin, eilinenkin jäi välistä.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.