Dieetti startattu


Tänään se dieetti sitten alkoi kohti syksyn kilpailuja. 21 viikkoa olisi aikaa sulatella ennen Lappeenrantaa ja siitä vielä muutama viikko eteenpäin ja ollaankin jo SM-kisoissa. Tämän vuoden SM-kisathan järjestetään poikkeuksellisesti Finlandiatalossa, joten kyllä sitten kelpaa posetella :)

Aamu alkoi 4.00 herätyksellä ja siitä sitten tunnin aamukäppäilylle. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen tunnin aamukävelyitä lampsinut. Nykyään joka aamuinen kävely on kestänyt puolisen tuntia, joten tuplat tuli. Fiilis oli aivan toinen, kun normaaleilla kävelyillä; askel kulki vähän reippaammin ja ajatukset olivat missäs muualla kuin syksyssä. Nopeastihan se tunti lopulta meni hyvän musiikin parissa. Koira oli vähän ihmeissään, kun oltiin palaamassa jo kotitalolle, mutta ohi mentiin, sillä 4 minuuttia oli vielä lampsittava….seuraavalla kerralla täytyy tehdä matkan varrella vielä ylimääräinen mutka.Muutenkin on ihan eri meininki kävellä kuin talvella; ei paksuja vaatekerroksia, ei lunta eikä pakkasta. Ihanaa!

Ilta on mennyt taas kaupassa ja kokkaillessa. Menee taas hetki, että opin laittamaan eväät vähän ripeämmin. Juuri kun sain kehitettyä hyvät ja nopeat ketoosiruoat niin johan niistä piti luopua. Nyt mennään taas ihan erilaisella ravinnejakaumalla, prodepainotteisella, joten saa taas suunnitella aikansa, että sopivat ja nopeat annokset muokkautuvat.

Huomenna pääsee taas raudan kimppuun!

About these ads

3 kommenttia

  1. Blogi alkaa näyttämään jo blogilta ei tuo foorumi oikein hyvin sovellu bloggailuun :D

    Tsemppiä diettiin!

  2. Näyttää hyvältä tämä uus blogi. Ihana tuo sun kuva tuossa ylhäällä :) Oikein hauskaa dieettiä! Laittele sitten kovasti kuvia dieetin edetessä :)

    • Kiitos luolamies ja ansku :) Hauskaltahan tämä vielä tuntuu näin tokana päivänä, mutta entä sitten 2 kk:n päästä….ei varmaan naurata enää:) Täytyy yrittää panostaa nuihin kuviin vähän enemmän. Tänäänkin oli kamera matkassa, mutta ei vaan saanut kuvattua :( ehkä sitten huomenna….


Kommenttien RSS-syöte Paluuviitteen osoite

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.